Ulla Maria ja Eero, laulu ja kitara

Ulla Marialla ja Eerolla on pitkä ja monipuolinen laulajan ja muusikon tausta yli 25 vuoden ajalta. He ovat esiintyneet eri puolilla Suomea niin pienissä kuin suurissakin tilaisuuksissa, yksityistilaisuuksista Finlandiatalolle. Lauluduo on käynyt esiintymässä myös ulkomailla. Yhdessä he ovat esiintyneet 19 vuotta.

Ulla Maria Linjama on opiskellut eri laulutyylejä klassisesta jazziin. Omimmillaan hän on laulelmien ja sisältörikkaiden tekstien tulkitsijana. “Tulkinta ja yhteys yleisöön ovat musiikissa kaikkein tärkeintä. Laulussa pitää kuulua ihmiskunnan ensimmäinen huuto ja suudelma, kuten flamencolaulajat usein kertovat. Olen aina sanonut olevani liskolaulaja. Laulun on upottava todella syvälle ihmisen limbiseen järjestelmään, hän naurahtaa..” Lue koko haastattelu osoitteessa:

https://www.aamuposti.fi/

Konsertissa Ulla Marian herkkä ja vahva ääni saa taustalleen Eeron (alias Nikolai Bladin) polveilevat ja ryöpsähtelevät kitarasäestykset.

Parhaillaan pariskunta valmistelee kolmatta duolevyään. Sille tulee mm. Lasse Mårtensonin, Theodorakiksen, Violeta Parran ja Merikannon lauluja.

Iskelmäradiossa YLEn Radio Suomessa Kalevi Pollari sanoi Ulla Marian ja Nikolain tangolevystä 2007:

”Pari on jo useamman levyn tehnyt ja nyt tuli täysosuma. Niukat sovitukset ja eleetön tulkinta istuvat erinomaisesti monien rakastamiin Unto Monos –klassikoihin ja muihin tuttuihin lauluihin.”

Ulla Maria ääninäytteet Soundcloudissa:

Facebook:

https://www.facebook.com/ullamariajaeero

Tilaisuudet ja tapahtumat

Kokkikurssi - Salonkiravintola Neilikka

Kokkikurssit

Hyvä ruoka yhdistää aina ihmisiä. Kun haluat koota pienen ryhmän ihmisiä yhteen, ota yhteyttä ja…

Ravintola - Salonkiravintola Neilikka

Murhamysteeri

Järjestämme yhdessä Tamperelaisen Tuoni Studioiden kanssa murhamysteeri-illallisia.

Ravintola - Salonkiravintola Neilikka

Sauna & Palju

Sisältöä päivitetään, ota yhteyttä ja tiedustele lisää 020 735 0180 |……

Edustuslounas - Salonkiravintola Neilikka

Businesslounaat ja illalliset

Yksilölliset asiakkaiden tarpeiden mukaan toteutetut lounaat tai illalliset kauniissa ympäristössä.…

Pikkujoulut & joululounaat

Tervetuloa nauttimaan joulun ajasta hyvän ruoan pariin tunnelmalliseen maalaisympäristöön.…

Valmistujaiset - Salonkiravintola Neilikka

Valmis­tujaiset

Juhlatilaisuus järjestyy helposti toivomustenne mukaan joko kahvi- tai ruokatarjoilulla. Tiloihimme…

Rippijuhlat - Salonkiravintola Neilikka

Rippi­juhlat

Juhlatilaisuus järjestyy helposti toivomustenne mukaan joko kahvi- tai ruokatarjoilulla. Tiloihimme…

Muisto­tilaisuudet

Autamme teitä järjestämään lämminhenkisen muistotilaisuuden ammattitaidolla.

Kastejuhlat - Salonkiravintola Neilikka

Kaste­juhlat

Lapsen nimiäiset tai ristiäiset järjestyvät meillä huolettomasti. Tiloissamme on valmiina…

Syntymäpäiväjuhlat - Salonkiravintola neilikka

Syntymä­päivä­juhlat

Muistorikkaat syntymäpäiväjuhlat järjestyvät meillä kodikkaassa ympäristössä. Juhlan kruunaa…

Ota yhteyttä